Tänä aamuna avautui mielenkiintoisella tavalla tuhatvuotista valtakuntaa koskevat sanan kohdat. Tuhatvuotisessa valtakunnassa ei ole petoa eikä väärää profeettaa, sillä heidät on jo heitetty tuliseen järveen.

Mielenkiintoista on myös se, että linnut saavat syödäkseen erilaisten ihmisten lihaa!

Kaiken tämän alku on siinä, että Jeesus itse taivaan auettua lähtee valkoisella hevosella kostamaan. Hänellä on yllään vereen kastettu vaippa.

Yhä mielenkiintoisemmaksi asia käy kun otamme huomioon Jesajan profetian; miksi on punaa sinun puvussasi, miksi ovat vaatteesi kuin viinikuurnan polkian?

…Jeesus itse sanoo tuossa profetiassa; sillä koston päivä oli minun mielessäni ja minun lunastettujeni vuosi oli tullut.

Yksi vuosi Sanassa merkitsee myös 1000 vuotta. Niinpä Ilmestyskirjassa Johannes näkee valtaistuimia ja niille istuvia ja hallitsevat Kristuksen kanssa tuhannen vuotta.

On selvää, että tämä profetia ei ole mieleen niille, jotka edustavat tuota porttokirkkoa, eli vielä pedon alaista seurakuntaa, koska samalla kun Lunastettujen aika tuhatvuotisessa valtakunnassa koittaa on saatana sidottu 1000:n vuotta. Se ei siis vielä ole tulijärvessä ja lisäksi kansoja on maanpäällä, koska 1000 - vuotisen valtakunnan jälkeen saatana vielä kerran päästetään villitsemään kansoja.